Kaikki siniset pojat (2024)

Kieli ei vastaa todellisuutta.

Jos kieli olisi täsmällistä, ei tarvittaisi lakien tulkitsijoita, ei pappeja. Jos kieli olisi täsmällistä, ei olisi runoutta.

Todelliset asiat eivät ole binäärisiä, se on vain kielen ansa.

Ei ole filtteriä tai metaversumia tai VR:ää, joka pakenisi todellisuuden painovoimakentästä.

Ei ole digitaalista ilman analogista. Piitä, kuparia ja alumiinia, alkuaineita niin kuin isoäitisi laatikossa hiljalleen tummuva hopealusikka. Ei ole muuta kuin aineen tanssia. Ja siksi mikään ei ole ikuista.

On vuosi 1984 ja digitaaliset syntetisaattorit valtaavat musiikkialaa. Queerkulttuuri tulee rytäkällä popmusiikkiin.

Jimmy Somerville laulaa falsetilla: “Mother will never understand why you had to leave / But the answers you seek will never be found at home / The love that you need will never be found at home¹”.

Minä olen pieni, enkä tiedä vielä mistään mitään.

Luen parhaillaan Pirkko Saision kirjaa Pienin yhteinen jaettava, jossa kirjailija kertoo lapsuudestaan Kalliossa ja “maaseudulla” Itä-Helsingissä.

Kirja saa minut muistelemaan omaa lapsuuttani. Asun nyt Kalliossa, mutta vartuin aivan toisessa paikassa ja 30 vuotta myöhemmin kuin Saisio.

Ihoden kylässä oli reilut 600 asukasta. Kylää halkoi Turusta Ouluun kulkeva valtatie 8. Sen varressa, hieman Laitilan suuntaan, oli Ihoden asema, jossa kaupungista toiseen matkaavat rekkakuskit pysähtyivät tankkaamaan, kahville tai syömään.

Valtatie jakoi Ihoden niin sanottuun vanhaan puoleen, jossa oli navettoja, peltoja ja puutaloja sekä palvelut, kuten peruskoulu, ruokakauppa, kirjasto ja posti. Uudella puolella oli Saaristolan asuntoalue, jossa minä asuin. Saaristola oli Ihoden modernimpi ja lähiömäisempi osa, jossa oli pienemmät tontit ja tiilitaloja.

Saan helposti palautettua mieleeni koko lapsuuden elinpiirini. Saaristolassa oli vain muutama tie ja muistan jokaisen talon ja niiden asukkaat. Perheeni lisäksi Saaristolassa asui (jonkinlaisessa järjestyksessä) kolme Saarisen perhettä, jotka olivat sukua keskenään, Kuusistot, Lahtiset, Piriset, Toloset, Laaksoset, Nurmit, Krookit, Saloset, Kariahot, Mölsät, Saarirannat, Suomet, Tanit ja Erikssonit.

Saisio kuvailee olleensa poikatyttö ja kirjoittaa: “minua luullaan usein pojaksi, ainakin kesäisin, kun saan käyttää hellehousuja²”.

Minä taas olin ”taiteellinen” poika. Tämä on tietenkin kiertoilmaus. Minua ei kukaan koskaan luullut tytöksi, mutta Laitilan ylä-asteella poika, jonka nimeä en muista, sanoi minun saaneen liikaa äidinmaitoa.

En tiennyt tarkalleen, mitä tuo lausahdus tarkoitti, mutta oletin sävyn perusteella että se oli loukkaus. Melko runollinen sellainen.

Saision parhaat ystävät olivat Alf, Reiska ja Risto.

Omani olivat Anne ja Ria.

Pikkutyttönä Saisio rakastuu palavasti Miss Lunovaan, joka astelee Linnanmäen näyttämölle uimapuvussa ilmoittamaan eri ohjelmanumeroiden alkavan, eikä saa häntä mielestään päiväkausiin.

Oma ensimmäinen ihastukseni lienee Anton Glanzelius elokuvassa Mitt liv som hund vuonna 1985.

Saman vuoden jouluna sain ensimmäisen tietokoneeni. Muistelen valokuvaa, jonka isäni otti.³ Suuni on leveässä hymyssä ja sylissäni on juuri lahjapapereista kuorittu hulppea Commodore 64.

Valokuvat ovat ajankuvia ja muistoja. Roland Barthesin mukaan valokuvalla on ainutlaatuinen suhde aikaan ja todellisuuteen, “näin-on-ollut”.⁴ Tuntemattomissakin kuvissa voimme nähdä viitteitä ajasta, ainakin vuosikymmenen tarkkuudella — hiusmuoti, vaatteet ja sisustus sekä myös kuvan fyysiset ominaisuudet, kuten kuvanlaatu, värit ja paperi. Kun valokuvaa tarkastellaan kollektiivisen muistin kontekstissa, se ei ole vain yksilön henkilökohtainen muisto, vaan osa suurempaa, yhteisesti jaettua muistojen ja historian kudelmaa.⁵

Tämä valokuva on myös muotokuva X-sukupolvesta, jonka virallisia määreitä ovat kotitietokoneet, videopelit, internetin syntymä, kylmän sodan loppu, MTV:n nousu ja grunge-musiikki sekä skeptisyys, itsenäisyys ja harhakuvitelmien sortuminen, kun heidän nuoruuden odotuksensa eivät kohdanneet todellisuutta.

Mitä olisi Freud ilman valokuvausta? Kamera vaikutti suuresti hänen ajatteluunsa, kuten modernin kameran edeltäjä, camera obscura vaikutti Descartesin ajatteluun. Valokuvan fragmentaarinen ja evokatiivinen luonne peilasi ihmisen muistin toimintaa ja negatiivikuva auttoi Freudia muodostamaan käsityksensä alitajunnasta sekä synnytti ajatuksen introspektiosta mielen parantajana.

Psykoanalyysi puolestaan vaikutti suuresti surrealismiin. Salvador Dalí, René Magritte and Max Ernst taiteilivat alitajunnan ja unimaisemien tulkkeina.

Tiede ja taide, fakta ja fiktio, ruumis ja sielu—siinäpä vasta pareja.

Siinä missä scifi eli tieteisfiktio kuvittelee mahdollisia maailmoja ja kutkuttaa tieteilijöitä, vastavuoroisesti tieteelliset innovaatiot inspiroivat fiktion tekijöitä. Sekä fiktio että fakta muovaavat ihmisen maailmankuvaa, käytöstä ja ajattelua.

Höyrykone paitsi aloitti saasteiden aikakauden myös sai 1700-luvun ihmiset teorisoimaan, että josko koko maailmankaikkeus toimii höyryllä?

Vuodesta 2003 alkaen maailmankaikkeus on ollut simulaatio, kiitos Nick Bostromin⁶, joka seisoo scifikirjailija Phillip K. Dickin harteilla, joka seisoi Descartesin (paha demoni) ja Platon (luolavertaus) harteilla.

Kesällä 2023 uuden nimen saaneessa pikaviestipalvelussa tekoälyuskovaiset saarnaavat aivojenkin olevan vain algoritmikoneita.

Aikana, jolloin homoseksuaalisuuden esittäminen oli kiellettyä, teatterin- ja elokuvantekijät naamioivat kielletyn halun melankoliseen ja/tai traagiseen hahmoon.

Se oli salakieltä, jonka tietyt henkilöt yleisössä osasivat tunnistaa ja johon he samastuivat. Aivan silmien edessä, mutta silti näkymättömissä. Kuin julkinen salaisuus ja melkein täydellinen alibi.

Kielletyn halun meediona saattoi toimia mikä tahansa sukupuoli, mutta usein se oli nainen.

Venäjällä vuonna 1877 se on Odette Joutsenlammessa, Puolassa vuonna 1938 se on Irena elokuvassa Druga młodość, Amerikassa vuonna 1947 se on Blanche DuBois Viettelysten vaunussa, Italiassa vuonna 1951 se on Livia Sensossa, vuonna 1969 se on Medea.

Raumalla vuonna 1992 se on Selena Kyle, joka lausuu ääneen Iso-Hannun elokuvateatterissa: “Who are you? Who is the man behind the bat? Maybe you can help me find the woman behind the cat”, kun istun hämärässä ja teatterin takarivi on yksin minun.

Unkari on murroksessa Habsburgien monarkian alaisena ja unkarilaisten kansallismielisyys on nousussa. Karl Maria Benkert etsii niin unkarilaista identiteettiään kuin sitä, millä ei ole kunnollista nimeä.

On vain ivallisia ja tuomitsevia nimiä.

Karl julistautuu unkarilaiseksi kirjeessään tuntemattomalle vastaanottajalle: “Synnyin Wienissä, mutta en ole wieniläinen, vaan oikeutetusti unkarilainen”⁷ ja vaihtaa nimensä unkarilaiseen muotoon Károly Mária Kertbeny.

Hän on kirjeenvaihdossa useiden miehistä pitävien miesten kanssa ihmisoikeuskysymyksistä ja tekee vetoomuksia Itävallan ja Unkarin virkamiehille.

Eräs Károlyn kirjeenvaihtotovereista on saksalainen Karl Ulrichs, joka kirjoittaa kreikkalaisen mytologian mukaan nimetyistä uranialaisista⁸, jotka ovat hänelle anima muliebris virile corpore inclusa — miehen kehoon syntyneitä naisten sieluja⁹ ja kolmas sukupuoli.

Pragmaattisempi Károly puolestaan on keksii saksankieliset termit homosexuell ja heterosexuell, jotka hän on muodostanut enimmäkseen botaniikan termeistä.

Viktoriaanisen ajan Euroopassa seksuaalisuus on tarkan syynin alla ja kaikki poikkeava, ei lisääntymiseen tähtäävä seksuaalisuus on tuomittavaa.

Kulkutautien ja sukupuolitautien riivaamassa Euroopassa goottilaiset tarinat ovat suosiossa ja irlantilainen kirjailija Bram Stoker osuu kultasuoneen romaanillaan Dracula. Erityisesti gaymiehet rinnastetaan pimeydessä luimisteleviin vampyyreihin, jotka metsästivät viattomia uhreja ja tartuttavat muita vampirismillaan.

Vampyyrit palaavat 1980-90 -luvun taitteessa — sikäli kuin ne koskaan olivat poissa — AIDS:n ilmaantumisen myötä.

Vuonna 1991 Suomessa on lama, Misu-kissani on kuollut, mutta Ihodessa näkyy nyt kolme TV-kanavaa. Eräänä iltana vanhempani ovat menneet jo nukkumaan ja katson yksin olohuoneessa Twin Peaksin viidettä jaksoa, jossa Julee Cruise laulaa:

Into the night / Shadows fall so blue / I cry out for you / Night so dark / Where are you? / Come back in my heart / So dark / So dark / So dark.

Seuraavana päivänä koulussa kaikki pohtivat kuka murhasi Laura Palmerin.

Meillä on kaksi kotia.

Toinen näistä — nimitetään sitä selvyyden vuoksi ensimmäiseksi kodiksi — on tila, jossa olemme kotonamme ja omassa itsessämme. Tämä koti edustaa levähdyspaikkaa, turvaa, lämpöä ja rakkautta.

Toinen koti on paikka, jossa asumme, oleskelemme, pidämme majaa. Se voi olla asunto, kotiseutu tai katu.

Parhaimmassa tapauksessa nämä kaksi kotia voivat olla yhtä. Useimmiten ne nivoutuvat enemmän tai vähemmän yhteen.

Mutta jälkimmäinen koti voi olla myös paikka, joka on uhkaava ja turvaton. Henkilö voi olla vieras omassa kodissaan.

Määrittelin tarkoituksella ensimmäisen kodin tilaksi, koska se voi olla paikan lisäksi myös olotila tai mielentila.

(Suomen kielen “tila” on lainasana, jonka saksankielinen sisar on päätynyt muotoon Ziel, tarkoittaen maalia, tavoitetta, tarkoitusta tai päämäärää.)

Koti saatetaan löytää toisesta maasta tai kulttuurista, yhteisöstä, tietynlaisesta kehosta tai toisesta ihmisestä. Joskus koti löydetään jo lapsena, joskus vasta vanhuudessa. Onnekkailla voi olla useita koteja elämänsä aikana.

Kaikki kuitenkin löytävän kodin — viimeistään tiensä päässä.

(On vuosi 2020 ja selailen kirjoja tulevaa opinnäytettäni varten. Ulkona on epidemia ja kaikkien pitää olla sisällä. Luen lauseen: “…lopulta kaikissa piilee halu palata outoon, mutta samalla oudosti tutulta tuntuvaan, queeriin kotiin.”)¹⁰

Freudille homoseksuaalisuus oli sukupuolivietin käänteisyys, inversio. Veden pintaa tuijottava Narkissos, joka hymyilee peilikuvalleen mustin hampain ja sinisin ihoin.

Kirjallisuudessa inversio on sanojen tai lauseiden tavanomaisen järjestyksen muuttaminen, jonka tavoitteena on ilmaisun tehostaminen, esimerkiksi rytmin vaatimuksesta.

Inversio on kauneuden työkalu.

Jani Nummela (TaM) on monialaisesti kulttuurikentällä työskentelevä helsinkiläinen taidepedagogi, joka on kiinnostunut queer-aiheista taiteessa ja populaarikulttuurissa.

¹ Bronski Beat: Smalltown Boy
² Saisio, P. (2023), Pienin yhteinen jaettava; Helsinki : Kustannusosakeyhtiö Siltala. (Alkuperäinen teos julkaistu vuonna 1998)
³ ”Valokuvaa ei oteta, vaan se tehdään”, sanoisi valokuvaaja Ansel Adams.
⁴ Barthes, R. (1985). Valoisa huone (E.Sironen, L.Lehto &. M.Lintunen. Käännös.). Vintage Classics. (Alkuperäinen teos julkaistu vuonna 1980).
⁵ Ibid.
⁶ Bostrom, N. (2003). Are You Living in a Computer Simulation?
⁷ Kertbeny, K. (1880). Kertbeny ismeretlenhez. Budapest: Unkarin kansalliskirjasto. OSZK levelestár [kirjearkisto].
⁸ Saksaksi urning.
⁹ Käsite, joka popularisoitui 1970-luvulla liitettynä transsukupuolisuuteen.
¹⁰ Karkulehto, S. (2007). Kaapista kaanoniin ja takaisin. Johanna Sinisalon, Pirkko Saision ja Helena Sinervon teosten queer-poliittisia luentoja. (p. 142).