1.
1 3 5 7 9 1 3 5 7 9 1 3 5 7 9 1 3 5 7 9 1 3 5 7 9 1 3 5 7 9 1 3 5 7 9
u u u u u 1 u u u u 1 u u u u 1 u u u u 1 u u u u 1
Bolt is an Estonian mobility company with over 150 million customers in 45 countries and 500 cities across Europe and Africa. They seek to accelerate the transition from private cars to shared mobility, offering better alternatives for every use case, including ride-hailing, shared cars, scooters and e-bikes, as well as food and grocery delivery.
Rogério Nuno Costan makroprojekti Retrospectiva tarkastelee taiteilijan uran aloittaneen Vou A Tua Casa (2003) -performanssin jälkeistä 20 vuotta.
Projekti kestaa kolme vuotta (2023-2025) ja sisaltaa kolme erillistä lavaperformanssia. Se on metafiktiivinen ja epistolaarinen trilogia, jossa kasitellaan Vou A Tua Casan pakkomielteisesti tutkimia kysymyksiä laheisyydesta, yksityisyydestä, osallisuudesta, muistista, tekijyydesta, sitoutumisesta ja arjesta.
Hankkeeseen sisältyy myös aiempien performanssien uudelleenesityksiä, kokeellisia laboratorioita, keskusteluja ja kahden kirjan julkaisu. Lisäksi taiteilijan poikkitaiteellinen teksti- ja kuva-arkisto kahden vuosikymmenen ajalta julkaistaan.
Esitykset
Vou A Tua Casa esitettiin hankkeen osana kolmesti Helsingissä syksyllä 2023. Suomennettua nimeä
Tulen kotiisi kantavassa performanssissa taiteilija vieraili
Katri Miettisen ja
Leroy Christianin kotona, julkisessa paikassa
Inês Montalvãon kanssa sekä järjesti illallisperformanssin Helsingin asunnossaan joukolle ystäviä.
Ohjelman virallinen aloitus tapahtui 21.7.2023 Citemor-festivaalin yhteydessä. Ensimmäinen osa,
Missed-en-Abîme, esitettiin Teatro Académico Gil Vicenten lavalla Coimbrassa. Esitys oli teatterilavalle sovitettu versio alunperin museon kontekstiin suunnitellusta esitysinstallaatiosta, joka sai ensi-iltansa vuonna 2021. Toinen osa,
Lamento Imenso, saa ensi-iltansa vuonna 2024. Lisäksi saataville tulee taiteilijakirja
Psicobiografia de um Herói Perdedor. Trilogia päättyy
Ulysses-nimeä kantavalla kolmannella osalla vuonna 2025.
Työpanokseni
Suunnittelin projektille alustavan visuaalisen ilmeen. Hankkeen edetessä työstän lisää materiaalia.
Retrospectiva Rogério Nuno Costan nettisivuilla (portugaliksi):
https://www.rogerionunocosta.com/Sunnuntai 24:na paivana huhtikuuta v. 1808 oli kirkas ja kylma, lumi sakenöi miljoonista lumitähdistä ja narisi, ikäänkuin vihasta, kun kulkijan anturat tallasivat sitä. Raikas pohjatuuli loi hohkavia ruusuja vaaleille kasvoille, pani pakkaisen lumen pyrynä pyörimaan, tempasi irti puiden vaaleita koristeita ja hajoitti niita pilvina pitkin, vielapa metsien syvimpiin sisuksiinkin. Ainoa esine johon ei tuuli nyt pystynyt vaikka se muuten oli taman hurjan tanssijan paraita leikkitoveria, oli jarvi, jonka aallot olivat jaan kovien siteitten vallassa. Ehkapa juuri suuttuneena siita, ettei han saanut leikkia ja sekoittua aallottarien vihreöihin kiharoihin, tuulien tuima haltija puhkui joka hetki yhä kovemmin, taivutti metsan jattilaishonkien latvoja, lakasi lumipeiton olkikatoilta ja sirpotteli ilmaan mustuneita olkia, ylipaansa poikamaisuudessaan laittaen yhden tempun toista hurjemmaksi.
Yllämainittuna juhlapäivänä siirtykäämme Revonlahden pienelle kirkolle, joka on Siikajoen itäisellä rannalla. Jumalanpalvelus on loppunut; ihmiset, jotka tänään olivat kokoontuneet niin lukuisasti kuin suinkin, kuulemaan saarnamiehen kiitosta Siikajoen voitosta, tulvasivat kirkosta sekä pidättyivät useaan joukkoon kirkkopihassa. Vakaina ja hiljaisin äänin puhuivat he sodasta, ensimmäisestä voitosta ja toivoistansa uhkaavan vihollisen pikaisesta tarkoittamisesta. Ja kun Adlercreutzin nimi lausuttiin, nostivat vanhat kunnioittamalla lakkiansa, nuorten, jotka tarkasti kuultelivat puhetta, itsekseen ajatellessa: "ah, joka saisi olla muassa!" Tätä ajatellessaan säihkyi uljuus ja rohkeus heidän silmissään ja he tunsivat jättiläisvoiman virtaavan suonissaan.
Kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä kuin vanhukset, silloin nuorukaisia taikka nuoruutensa voimassa olevia miehiä, kolmannen Kustaan sodan aikana keskustelivat päivän tapauksia. Moni heistä, jotka silloin samalla paikalla puhuivat Suomen pelastuksesta, lepäsivät nyt vihreän turpeen alla, tietämättä sitä kohtaloa, jota kohtaan heidän isäinsä maa liikkui astuessaan Idän sotalaumoja vastaan.
Joen puolisella kirkon veräjällä olivat pitäjän mahtavimmat talolliset koossa. Antti Kettunen, jonka talo oli noin "Ruotsin virstan" kirkon pohjoispuolella Siikajoen rannalla, johti puhetta. Hän oli pitäjän rikkaimpia talollisia, ja hänen mieltänsä sentähden tavallisesti aina noudatettiin. Samalla oli hän myös röyhkeä — niinkuin rikkaat miehet enimmäkseen ovat, sillä he luottavat niin tavaroihinsa, että he luulevat kaikkien heitä köyhempien täytyvän heitä totella — ylpeä ja kova päätöksiensä täyttämisessä. Mutta tavallisten kaltaistensa vastakohtana oli Antti Kettunen antelias, kun oli kysymyksessä yleinen hyvä ja varsinkin isänmaa. Kaksi poikaansa oli hän lähettänyt sotajoukkoon Siikajoella ja molemmat olivat kaatuneet, voittaen. Sentähden oli Antin muoto suruinen, kun hän sanoi:
"Minä olen uhrannut rakkaimman omaisuuteni isänmaalle. Tytärtäni en saata lähettää sotaan, muuten sen kyllä tekisin; omaisuuteni on melkein kaikki hävitetty; tuskin on muuta jäljellä kuin maa. Mutta ei se minua huolestuta. Polttakoon vihollinen taloni, hävittäköön suvilaihon pelloiltani ja hakatkoon metsäni maahan, kyllä näille uraille niin paljon puita jää, että minä ja moni muu saatamme rakentaa itsellemme pirtin, jossa saamme asua elämämme loppuun saakka. Itse olen jo liian vanha ottamaan museettia käteeni; älkööt vaan nuoret, jotka vielä ovat jäljellä, turhaan viipykö ja odottako, kunnes vihollinen on sitonut heidän kätensä rautaisilla siteillä. Ruutia ja pyssyjä on minulla kotona kätkössä; kuka tahtoo saa käydä noutamassa mitä hän tarvitsee".