Tietoa minusta

Olen taiteilija ja taidepedagogi, joka työskentelee kuvan, äänen ja kielen parissa. Asun ja työskentelen Suomessa ja Portugalissa.

Toimin monipuolisesti kulttuurikentällä. Olen suunnitellut visuaalisia ilmeitä, taittanut ja kuvittanut kirjoja, säveltänyt musiikkia ja kääntänyt tekstejä.

Yhteistyökumppaneitani ovat olleet muun muassa taiteilija Rogério Nuno Costa, yritykset Ballet Contemporâneo do Norte ja Armazém22 sekä Vila Nova de Gaian kaupunki. Olen ollut mukana esitystaiteiden hankkeissa, joita on esitetty muun muassa Museu Coleção Berardo- ja Serralves-taidemuseoissa sekä arvostetuissa O Espaço do Tempon PT.23-showcasessa ja Temps d'Image -festivaaleilla.

Lisäksi työskentelen oppaana ja taidetyöpajojen ohjaajana Espoon modernin taiteen museo EMMAssa.

Valmistuin taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2022, pääaineenani taidekasvatus. Maisterin opinnäytteeni käsittelee queer-yleisön ja elokuvan suhdetta. Tärkeimmät akateemiset kiinnostukseni ovat popkulttuuri, nykytaide, museopedagogiikka ja queer-tutkimus. Olen käsitellyt samoja teemoja myös taiteellisessa työskentelyssäni.

Työn ulkopuolella olen kiinnostunut luonnosta ja kulttuurista. Ympäristön hyvinvointi ja luonto ovat minulle itseisarvo. Kulttuurin saralla olen kiinnostunut erityisesti Euroopan historiasta, taiteesta ja kielistä.

Ota yhteyttä

Tavoitat minut useista eri viestimistä. Valitse sinulle sopivin ja ota yhteyttä. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia, kysymyksiä ja palautetta.
+358 45 86 77 949
janummela(at)gmail.com
Made on
Tilda